Alla Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Elena Näsäsen puheenvuoro Tatusotu-keskustelutilaisuudessa Helsingin Ylioppilasteatterissa 24.1.2007 (P.R.).
***
Taiteilijoiden sosiaaliturva toteutuu eri tavoin taiteenalasta riippuen. Orkesterissa kuukausipalkalla oleva muusikko, yrittäjänä toimiva arkkitehti, freelancer-sarjakuvataiteilija, tanssija, laitosteatterin näyttelijä tai vaikkapa pienkustantamossa kirjojaan julkaiseva runoilija ovat sosiaaliturvan kannalta erilaisessa asemassa. Myös yhden ja saman taiteenalan sisällä on taiteilijoita joiden sosiaaliturva saattaa olla hyvinkin erilainen.
Taiteilija voi saada saa toimeentulonsa vakinaisesta, työsuhteisesta työstä tai toimia yrittäjänä. Hän voi olla freelancer tai elää työskentelyapurahalla. Hän voi toimia vapaana taiteilijana. Yleensä taiteilija on samanaikaisesti useassa eri työmarkkina-asemassa.
Niillä taiteilijoilla, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa tai joiden yritystoiminta on pitkäkestoista, sosiaaliturva toteutuu paremmin. Lyhytaikaisia työsuhteita tekevien, freelancereiden tai vapaiden taiteilijoiden osalta sosiaaliturva toteutuu kuitenkin huonosti.
Taiteilijan ammattia leimaa jatkuva epävarmuus. Valtaosa taiteilijoista saa tulonsa vaihtelevasti useista eri lähteistä. Ansiotulojen kokonaismäärä jää taiteilijoilla usein erittäin alhaiseksi. Matala tulotaso taas vaikuttaa puolestaan siihen, että taiteilijan saama sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha ja eläke jää pieneksi. Usein minimiin.
Niille taiteilijoille, jotka eivät ole vakituisessa työsuhteessa tai toimi yrittäjinä, onkin kohtalokasta ettei apurahoista nykyisellään kerry sosiaaliturvaa. Pahimillaan he saattavat pudota lähes kokonaan yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle.
Taiteilijakunta on siis hyvin eriarvoisessa asemassa suhteessa sosiaaliturvaan. Taiteilijakunnan moninaisuus vaikuttaa myös siihen, ettei ole yksinkertaista löytää kaikkia taiteilijoita tyydyttävää ratkaisua kysymykseen, kuinka esimerkiksi apurahansaajien sosiaaliturva tulisi ratkaista.
Valtaosa kuvataiteilijoista hankkii elantonsa apurahakauden ulkopuolella tekemällä työsuhteista työtä, usein kuvataideopettajana. Työsuhteet taidekouluissa ja esimerkiksi työväenopistossa ovat yleensä määraikaisia ja lyhytkestoisia. Usein kuvataiteilija palkataan muutamaksi viikkotunniksi syksystä kevääseen tai vain muutamaksi viikoksi kerrallaan. Usein lyhyitä opetustöitä tekevä taiteilija ei saa mitään tuloja kesällä koulujen ollessa kiinni.
Kuvataiteilijoiden toimeentulo koostuu myös taiteellisen työstä saaduista tuloista, siis tekijänoikeuskorvauksista ja taideteosten myyntituloista.
Kuitenkin vain aniharva kuvataiteilija kykenee elättämään itsensä myymällä taidetta. Suomessa taidetta ostetaan verrattain vähän. Taiteen keräilijöitä ei ole paljoa, museoiden ostomäärärahat ovat pienet, yksityiset ihmiset ostavat vielä melko vähän taidetta. Julkisen taiteen osuus taideostoista voisi olla nykyistä huomattavasti suurempi. Valtion tai kuntien taideostotkaan eivät työllistä taiteilijoita merkittävästi. Prosenttiperiaatetta, jonka takaisi julkisten rakennusten rakennuskustannuksista 1-2% käytettäväksi taideostoihin, noudatetaan vain muutamissa kunnissa.
Kuvataiteilijat pitävät yksityisnäyttelyn yleesä ehkä muutaman vuoden välein. Se, myydäänkö näyttelystä teoksia voi vaihdella paljonkin taiteiliajasta riippuen. Se, että taiteilija on joskus myynyt hyvin, ei takaa jatkuvaa teosmyyntiä.
Osa taiteilijoista tulee toimeen teoksiensa myynnillä, yleistä kuitenkin on ettei taidenäyttelyistä osteta montaakaan teosta. Voi käydä niinkin ettei taiteilija myy yksityisnäyttelystään mitään. Eikä kaikki kuvataide edes ole helposti myytävissä tai myytävissä ollenkaan. Esimerkisi performanssi-, käsitetaide-, installaatio-, videotaideteoksia voivat ehkä ostaa museot, mutta harvemmin keräilijät tai yksityiset henkilöt.
Taiteilija saattaa tehdä yksityisnäyttelyä kaksi vuotta ja myydä näyttelystä muutaman teoksen. Kun hän vähentää näyttelyn tuotosta galleristin välityspalkkion, gallerian vuokran, materiaalit ja tehdyt työtunnit, jää hän silti pitkälti miinukselle.
Mikäli taiteilija myy jonain vuonna hyvin, siirtyy hän yritysverotuksen piiriin Sen jälkeen työvoimavirannomaiset saattavat tulkita hänet yrittäjäksi, vaikka seuraavana vuonna myyntituloja ei kertyisikään. Koska taiteilijan tulot ovat pienet, ei hän kuitenkaan yleensä kykene maksamaan itselleen yrittäjien työttömyysturvaa.
Eikä taiteilijan tuloilla juuri yrittäjäeläkettä edes kerry. Jos taiteilija maksaisi työuransa aikana alinta yrittäjäeläkemaksua, kertyisi siitä eläkettä ainoastaan noin 300 euroa kuukaudessa. Mutta harvan taiteilijan tulot yltävät edes tähän eläkkeeseen.
Kun seuraa poliittista päätöksentekoa, näyttää taiteilijoiden - varsinkin vanhenevien taiteilijoiden - tulevaisuus heikolta. Esimerkiksi apurahajärjestelmä on rakennettu nuorille, terveille, perheettömille ja niille joiden paras luomiskausi on vielä edessäpäin. Vanhetessa työskentelyn tahti usein hidastuu. Vaikka muu väestö vanhenee, taiteilija ei saisi vanheta tai sairastua.
Opetusministeriö myöntää ylimääräisiä taiteilijaeläkkeitä tunnustuksesksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eläkkeitä myönnettäessä otetaan huomioon myös hakijan taloudellinen asema.
Nykyisin taiteilijaeläkkeitä myönnetään vuosittain ainoastaan 45 kpl. Siis 45 kpl koko taiteilijakunnalle!
Taiteilijoiden määrän jatkuvasti kasvaessa tulisi myös jaettavien taiteilijaeläkkeiden määrän kasvaa. Vähintäänkin pitäisi palauttaa taiteilijaeläkkeiden määrä alkuperäiseen kuuteenkymmeneenviiteen (65) eläkkeeseen vuodessa.
Taiteilijaeläkkeiden määrän tulisi olla edes jossakin suhteessa taiteilijakoulutukseen ja varsinkin ammatissa toimivien taiteilijoiden määrään.
Naistaiteilijoiden osuus kasvaa jatkuvasti. Kuvataiteilijoista naisia on jo yli puolet. Naistaiteilijoiden tulot ovat kuitenkin pienemmät kuin miestaiteilijoiden.
Se, ettei apurahoista kerry äitiyspäivärhaa on myös tasa-arvon kannalta suuri ongelma.
Suomessa apurahaa saavat taiteilijat ja tutkijat ovat lähestulkoon lainsuojattomia. Kun miltei kaikki työ nykyisin kerryttää sosiaaliturvaa, ei apurahalla tehty työ sitä kerrytä. Koska taiteilijoiden tulotaso on alhainen ja apurahat keskeinen toimeentulon muoto, on epäoikeudenmukaista ettei apurahoista kerry eläkettä ja sosiaaliturvaa.
Apurahaa saavien taiteilijoiden puutteellinen sosiaaliturva on ollut jo pitkään valtiovallan tiedossa. Esimerkiksi opetusministeriön taiteilijoiden sosiaalista ja taloudellista asemaa pohtineen Taisto I -toimikunnan mietinnössä vuodelta 1995 esitettiin, että apurahoihin liittyvä eläketurva tulee ottaa esille yhtenä keskeisenä kysymyksenä apurahojen kokonaisuudistusta toteutettaessa.
Apurahansaajien sosiaaliturvan valmistelu on vienyt ministeriössä useita vuosia.
Viime syksynä virkamiestyönä valmisteltu lakiluonnos oli vihdoin hallituksen käsittelyssä. Lakiehdotuksessa valtaosasta työskentelyapurahoja olisi kertynyt jatkossa sosiaaliturvaa: äitiyspäivärahaa, vanhuus- ja sairaseläkettä sekä sairauspäivärahaa.
Taiteilijajärjestöt olivat alunperin olleet erillislain kannalla; lakiluonnoksessa apurahansaajien eläketurva olisi kuitenkin sidottu YEL:iin. Taiteilijajärjestöt olivat alunperin olleet erillislain kannalla. Lakiluonnoksessa apurahansaajien eläketurva olisi kuitenkin sidottu
YEL:iin. Suurimmat sudenkuopat oli lakiesityksestä saatu poistettua. Lakiesitykseen oli mm. saatu mukaan maininta siitä, ettei apurahansaajia rinnastettaisi yrittäjiin.
Taiteilijat olivat huolissaan siitä, että eläkemaksut olisivat saattaneet pienentää joko jaettavia apurahoja tai käteenjäävää apurahasummaa merkittävästi.
Lakiesitys kariutui kuitenkin viime metreillä. Hallitus ei lopulta antanut esitystä eduskuntakäsittelyyn vaan poisti yrittäjien eläkelaista apurahansaajia koskevat lakipykälät ennen yrittäjäeläkelain käsittelyä. Apurahansaajien sosiaaaliturva siirrettiin jatkovalmisteluun.
Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että laki kaatui pitkälti taiteilijoiden vastustukseen. Suomen Taiteilijaseura oli sosiaaliturvaa valmisteltaessa jatkuvasti lausunnoissaan korostanut, ettei uudistus saa pienentää käteenjäävää apurahaa, eikä toisaalta vähentää jaettavien apurahojen kokonaismäärää. Toisaalta Taiteilijaseura piti tärkeänä sitä että uudistuksen tulee myös olla vaikutuksiltaan neutraali suhteessa taiteilijan oikeuteen saada työttömyysturvaa.
Jottei apurahasta vakuutusmaksujen maksamisen jälkeen käteen jäävä summa olisi pienentynyt, olisi valtion myöntämiä apurahoja pitänyt korottaa noin 25 prosenttia.
Mikäli lakiesitys olisi tullut voimaan ilman apurahojen korottamiseen tarvittavaa summaa, olisi se vaarantanut suomalaisen apurahajärjestelmän. Apurahathan ovat jo nykyiselläänkin jääneet jälkeen yleisestä kustannustasosta. Mikäli hallitus olisi antanut lakiesityksen eduskunnalle, olisi eduskunta voinnut halutessaan osoittaa tarvittavan lisärahan opetusministeriölle.
Säätiöiden jakamia apurahoja uudistus olisi väistämättä leikannut. Säätiöt vastustivatkin jyrkästi lakiehdotusta.
Toisaalta myöskään tutkijoiden ja taiteilijoiden liittäminen yrittäjien eläkelakiin ei olisi ollut täysin ongelmaton ratkaisu.
Sosiaaliturvauudistuksen lykkääminen saattaa pahimmillaan siirtää apurahansaajien sosiaaliturvan toteutumisen taas vuosikausiksi eteenpäin. Nykyisen eduskunnan päättäessä piakkoin toimikautensa siirtyy apurahansajien sosiaaliturvan toteuttaminen seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle. Uuden hallituksen on päätettävä millä aikataululla ja minkä sisältöisenä se lähtee viemään apurahauudistusta eteenpäin.
Selvää on, että taiteilijoiden ja tieteentekijöiden sosiaaliturvaan on saatava parannus seuraavalla vaalikaudella. Koska taiteilijoiden tulot ovat pienet ei apurahojen liittäminen osaksi eläketurvaa vielä kuitenkaan kokonaan poista taiteilijoiden heikkoa sosiaaliturvaa. Valtiovallan tulisikin myös pohtia niitä keinoja, joilla taiteilijoiden tulotasoa saataisiin kokonaisuudessaan parannettua. Myös taiteilijaeläkkeiden määrää tulisi lisätä tuntuvasti.
Elena Näsänen
Suomen taiteilijaseura
0 kommenttia:
Lähetä kommentti