***
Taiteilijallakin oikeus työttömyysturvaan
Viime vuonna Valtion kuvataidetoimikunnan myöntämän kolmevuotisen apurahan päätyttyä menin työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työnhakijaksi.
Muutaman viikon kuluttua minulle ilmoitettiin, etten saa työmarkkinatukea, koska työllistyn omassa työssäni. Tämä tarkoittaa sitä, että olen saanut apurahaa, olen tehnyt apurahahakemuksia, minulla on työhuone ja näyttelyitä tulossa.
Pyysin töitä, koska en mielestäni tule toimeen ja elätä perhettäni pelkällä teosmyynnillä. Valitettavasti asun yhdellä Suomen mustimmalla työttömyysalueella Sodankylässä. Syksyllä pääsin onneksi opettamaan taideaineita kansalaisopistoon.
En ymmärrä, miten joku virkailija voi sanoa minulle, että työllistyn omassa työssäni, jos menen hakemaan töitä. Antaudun tällöin työmarkkinoiden käytettäväksi ja olen tällöin varautunut siihen, etten ehdi tehdä taiteellista työtäni, jos minulle työpaikka osoitetaan.
Kysymys ei ole siitä, että tekisin työttömyyskorvauksen turvin taiteellista työtäni, vaan siitä, että haen töitä ja siksi minulle tulisi myöntää työttömyyskorvausta siltä ajalta, kun olen työtä etsimässä ja muuhun kuin omaan työhöni käytettävissä.
Toinen asia on, jos taiteilija ei suostu ottamaan vastaan työtä, jota työvoimatoimistosta hänelle tarjotaan. Tällöin voi ymmärtää sen, että korvausten maksu lakkautetaan, ainakin karenssin ajaksi.
Viranomaiset olettavat, että taiteilija luopuu työvälineistä, työhuoneesta ja kaikesta näyttelytoiminnasta ennen kuin työttömyyskorvausta voidaan myöntää. Mielestäni tämä on aivan omituinen käytäntö.
Sanotaanko muusikolle, että olet tainnut soitella, et saa työttömyyskorvausta? Myy viulusi! Maalaisjärkikin ymmärtää, että muusikon pitää soittaa säilyttääkseen soittotaitonsa.
Aivan samoin kuvataiteilijan täytyy maalata tai veistää säilyttääkseen oman ammattitaitonsa. Työttömänä oleminen ei tietääkseni tarkoita sitä, ettei saisi olla mitään tekemistä.
Viime vuoden syksyllä sain kuulla, että minulle myönnetään valtiolta uudelleen kolmevuotinen apuraha vuoden 2007 alusta. Aikaisemmin saatuani apurahan olen ollut todella onnellinen ja riemuissani, nyt tunsin vain helpotusta.
Olen kohta 44-vuotias taiteilija ja työskentelyapurahoja olen saanut tähän mennessä seitsemän vuotta - tämän apurahakauden päättyessä siis yhteensä kymmenen vuotta. Tältä ajalta ei kerry minkäänlaista eläkettä.
Kaksi lasta on aikanaan hoidettu minimiäitiyspäivärahalla. Silloin kun apurahakausien välillä taiteilijan ammattiani ei vielä katsottu työvoimatoimistossa ”omaksi työksi”, sain pienintä mahdollista työmarkkinatukea, joka oli soviteltu edellisen vuoden teosmyynnin perusteella (eli pienintä tukea pienempää).
Eräs kollegani sanoi kerran, että jos alkaa taiteilijaksi, täytyy varautua köyhyyteen. Tuskin hänkään tarkoitti tällaista taiteilijoiden kyykyttämistä ja kurjistamista.
En voi muuta kuin tuntea myötätuntoa ja sääliä nuorta taiteilijaa kohtaan, joka on saanut ensimmäisen apurahansa ja sen päättyessä kohtaa karmean todellisuuden suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolella.
Helena Junttila
taidemaalari
Sodankylä
2 kommenttia:
Ihanaa että tämä asia otetaan vihdoin kollektiivisemmin esille ja vielä vaalien alla.
Esimerkkejä olisi kertoa itsellänikin, mutta minut mykisti oma ammattiliittoni. Kuulun Akavan erityisalojen alaiseen TaKuun. Kylkiäisenä tulee isompi ammattiliiton lehti. Siinä oli toissa vuonna uskomaton parin sivun juttu juuri itseni kaltaisessa työtilanteessa (pätkiä, työskentelyä työhuoneella eri työnantajille) olevasta nuorehkosta naisesta, joka muistaakseni sairastumisen takia joutui työttömäksi. Kunnollisen kokoisista tuloista ja maksetuista jäsenmaksuista huolimatta liitto ei myöntänyt ansiosidonnaista koska "työssäoloehto ei täyttynyt". Työnteossa ratkaisevaa ei ollutkaan työmäärä tai palkkasummat, van se että työtä ei oltu tehty työnantajan välineillä työnantajan valvonnassa... Varmaan yritysasiakkaat tyhjästä palkkaa maksavatkin. Kuitenkin ko. henkilö useine työnantajineen oli kelvannut liittoon jäseneksi (ennen ei sekään ollut mahdollista ja edelleen kaavakkeissa lukee "työnANTAJAN nimi", vaikka niitä voi olla kymmeniä vuodessa). Miksi se mikä kelpaa verottajalle, ei kelpaa liitolle tai Kelalle - tai milloin kelpaa milloin ei, riippuen onko kyse saatavista vai maksettavista? Ihmisiä ajetaan väkisin yrittäjiksi... kuitenkin esim. tutkijan tai taiteilijan työtuloilla se ei ole kannattavaa.
Kainalojutussa Akavan asianajaja vielä todisteli että aivan lakien ja asetusten mukaan oli menty. Ehkä niin, mutta eikö liiton juuri pitäisi puolustaa jäseniään kun työelämä muuttuu epäoikeudenmukaiseksi?
Kuulun yhä liittoon koska ainakin saan kerran vuodessa valittaa jäsenkyselyssä, kuinka liitto ei aja kaltaiseni tyypillisen "epätyypillisen" naistyöntekijän asiaa. Omaa ansiosidonnaisuuttani en ole tohtinut testata, vaan olen elellyt säästöillä työttömänä olessani. Kokemukset Kelan kohtelusta ajalta ennen liittojäsenyyttä eivät rohkaise paperisotaan. - TaKuun sinänsä olen tyytyväinen, mutta Akava...
Totta on, että ammattiliittojen keskusjärjestöissä on sielläkin vielä paljon työtä tehtävänä. Liitothan usein lähtevät siitä, että tuetaan "normaalia" palkkatyötä. Silloin eri tavoin "epätyypilliset" työsuhteet jäävät auttamatta ay-tuen ulkopuolelle. Ay-ideologia on kaunis ja sinänsä kannatettava, mutta todellisuus on tässä päässyt pahasti unohtumaan, niin moni on nykyään "epätyypillinen".
Jäsenmaksut heille kyllä kelpaavat, kuten sanot...
Asennekasvatusta ja informaatiopommitusta siis!
Lähetä kommentti