28. helmikuuta 2007

Tapauskertomus musiikkikoulutuksen mallimaan kulisseista

Julkaisen alla nimimerkin "Eräs monista" kulttuurityöntekijän sosiaaliturvaan liittyvän tapauskertomuksen.

Alla kuvatun kaltaiset sosiaaliturvaongelmat ovat yksi merkittävä osa koko korkeakoulu- ja kulttuurikenttää uhkaavasta kurjistumisesta. Sibelius-Akatemian professori, pianotaiteilija Ralf Gothóni sanoi jo puolisentoista vuotta sitten Helsingin Sanomien haastattelussa painavia sanoja "järjettömän tulosvastuun" seurauksista suomalaisissa korkeakouluissa. Kun "korkeakoulu rahoittaa toimintansa maisteri- ja tohtoritutkinnoista saamallaan rahalla", tämä johtaa siihen, "ettei opiskelijoilla ole mahdollisuutta kasvaa taiteilijoina siihen tahtiin kuin heidän persoonallisuutensa vaatisi" (Kaisa Aleniuksen tekemä haastattelu "Suomen musiikkikoulutus on vaarassa", HS 16.7.2005). Pyritään tuottamaan pikavauhtia taiteilijoita ja tutkijoita (usein, yhä useammin pätkätyöläisiä) yhteiskuntaan, joka ei ole heitä valmis ottamaan vastaan; hyvin konkreettisesti tämä tulee esiin juuri silloin, kun paljon puhuttua hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkoa tarvitaan, kuten vakavan sairauden yllättäessä.

Nämä sosiaaliturvan (eläke- ja työttömyysturvan, jne. jne.) ongelmat eivät tietenkään koske ainoastaan tiede- tai taidekorkeakouluista valmistuneita, vaan laajemmin niin sanottua pätkälistöä ja pienituloisia kansalaisia, joille ei ole juurikaan kertynyt ansiosidonnaisia etuuksia.

(P.R.)

* * *

Muusikon tapauskertomus

Olen muusikko, musiikin koulutussuunnittelija, musiikin opettaja: pätkätöitä Sibelius-Akatemiassa, työväenopistoissa, ammattikorkeakouluissa vuodesta 1993-2006; opinnot Sibelius-Akatemiassa, lisäksi useita apurahaperiodeja.

Sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten ja lääkärini ehdotti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä. Olin juuri ollut viimeiset 2 vuotta apurahalla ja tehnyt pieniä osa-aikaisia töitä Sibelius-Akatemialle. Kävin tapaamassa sosiaalihoitajaa, jonka kanssa keskustellessani kävi heti selväksi, että jos jään työkyvyttömyyseläkkeelle apurahalta tulevat päivittäiset rahani olemaan minimaaliset, koska apurahaa ei katsota palkaksi jonka mukaan eläke voisi määräytyä.

Häneltä tuli ehdotus: "Jos sinä jaksaisit tehdä kokonaisen vuoden töitä ja jäisit sitten eläkkeelle, niin sitten työkyvyttömyyseläke laskettaisiin tuon työperiodin palkan mukaan."

Todella ironista että lääkäri suositteli eläkettä, olo oli sellainen että olin keskimäärin kuusi tuntia vuorokaudessa valveilla ja silloinkin kipeä ja väsynyt ja minulle ehdotetaan, että tee vuosi "kunnon" töitä niin sitten voit jäädä eläkkeelle, rauhassa...

Että sellaista täällä meillä Suomessa. Hohhoijaa sanon minä!

Kiitoksia että jaksatte ottaa asiaa esille ja pitää meteliä. Näillä näkymin tulen mukaanne perjantaina jos jaksan.

Terv. Eräs monista

0 kommenttia: