Sosiaalietiikan tutkija Janne Behm kirjoitti tänään Helsingin Sanomien mielipidesivulla oleellista TATUSOTU-asiaa. Seuraavassa kyseinen kirjoitus (kirjoittajan luvalla) tekstimuodossa.
***
HS 11.2.2007
Työttömyysturva kuuluu myös apurahan saajille
Viime aikoina on keskusteltu työministeriön päätöksestä rinnastaa apurahaa saaneet ja tutkimustyötä tekevät ihmiset päätoimisesti yrittäjinä tai omassa työssään työskenteleviksi ihmisiksi.
Työministeriön toimintatapa on herättänyt monella taholla voimakasta arvostelua, mutta siitä huolimatta ministeriö on toistaiseksi pysynyt itsepintaisesti kannassaan.
Anu Suorannan syytettyä äskettäin Sunnuntaidebatissa työvoimaviranomaisia voimakkain sanoin väärästä lain tulkinnasta ei työministeriön taholta toimitettu minkäänlaista vastausta kritiikkiin.
Työhallinnon viranhaltijoiden luulisi kuitenkin ymmärtävän kuinka vakavia hyvin perustellut ja virheelliseen toimintaan liittyvät syytökset ovat viranomaisten auktoriteetin kannalta.
Työministeriön ohjeet ovat jättäneet joukon tutkijoita ja taiteilijoita työttömyysturvan ulkopuolelle.
Työhallinto toisin sanoen langettaa sanktioita yksittäisille ihmisille riippuen siitä, millaista työtä he tekevät.
Työministeriön toimintaa ei voi nähdä eettisesti hyväksyttäväksi seuraavista syistä.
Ensinnäkin, työttömyysturvaa koskevassa asetuksessa ei mainita tutkijoiden yrittäjyydestä yhtään mitään. Tutkijoiden rinnastaminen yrittäjiksi on tietoinen valinta, joka palvelee esimerkiksi hallituksen työllistämistavoitteita - saadaanhan työtä hakevat tieteilijät ja taiteilijat näin pois tilastoja rumentamasta.
Tutkijan (tai taiteilijan) saama apuraha ei ole verrattavissa yrittäjien tai freelancereitten toiminnan tuottamaan taloudelliseen hyötyyn. Esimerkiksi väitöskirjat yö ei ole tutkijalle taloudellista hyötyä tuottava suoritus, vaan apuraha on edellytys tutkimustyöhön keskittymiselle.
Historiallisesti tutkimustoiminta on ymmärretty useimmiten yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, ja juuri tämän asian takia tutkimustoiminnan rinnastaminen yrittämiseen sisältää ajatteluvirheen.
Toiseksi, työministeriön omissa ohjeissa väitöskirjatyö määritellään sivutoimiseksi. Työministeriöllä ei ole näin ollen moraalista oikeutta toimia näiden ohjeiden vastaisesti ja päättää yhtäkkiä, että väitöskirjan tekeminen onkin päätoimista.
Kolmanneksi, työvoimaviranomaiset katsovat oikeudekseen ilmoittaa toteen näyttämättä tai työtä tarjoamatta, että tutkimustyötä tehnyt ihminen ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen koska ei pysty ottamaan kokopäiväistä työtä vastaan.
Rikosoikeudessa tämä tarkoittaisi samaa kuin että syytetty tuomittaisiin vain siksi, että syyttäjä on päättänyt syyttää häntä.
Neljänneksi, työministeriön toiminta tuottaa tasa-arvon vastaisia seurauksia, koska valittu linja tekee tieteellisestä urasta epärealistisen vaihtoehdon vähävaraisille, perheellisille sekä lapsen hankkimista suunnitteleville naisille.
Yhteiskunta tarvitsee valtionhallintoa, mutta se tarvitsee ennen kaikkea toimivan ja johdonmukaisia päätöksiä tekevän valtionhallinnon. Valtionhallinnon auktoriteetti nojautuu pitkälti sen toiminnan yleiseen hyväksyttävyyteen, ja toiminnan yleinen hyväksyttävyys näkyy esimerkiksi siinä, sitoutuvatko yksilöt yhteiskunnan jäsenyyden heille tuottamien velvoitteiden suorittamiseen.
Siitä, että valtionhallinnolla on moraalisesti perusteltu oikeus käyttää valtaa yhteiskunnassa, ei seuraa, että valtionhallinnon toiminta olisi erehtymätöntä.
Nyt harjoitetun kaltaisilla toimintatavoilla ei ole seurauksia vain työttömyystilastojen kannalta, vaan seuraukset ulottuvat yhteistoimintaan motivoitumisen tasolle asti.
Työvoimaviranomaisten päätöksissä olla myöntämättä työttömyysturvaa tutkijoille ja taiteilijoille on mainittu usein perustelu ”on saanut apurahaa”. Itselleni tämä lause on yhtä järkevä kuin jos käytettäisiin perustelua ”on saanut tomaatin”.
Perustelu ei siis itsessään riitä oikeuttamaan työttömyysturvan epäämistä yksittäisiltä kansalaisilta, eikä kenenkään järkevän ihmisen sitä näin muodoin tarvitse myöskään hyväksyä.
Janne Behm
sosiaalietiikan tutkija
Helsingin yliopisto
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Lukekaa myös Anu Suorannan kommentti tähän Helsingin Sanomien kirjoitukseen osoitteesta http://anusuora.blogspot.com/.
Anu Suoranta on Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtaja.
Lähetä kommentti