16. maaliskuuta 2007

Merikukka Forsiuksen kannanotto

Tiedote 16.3.

Merikukka Forsius:
HALLITUKSEN SKITSOFRENIA NÄKYY MYÖS SUHTAUTUMISESSA TAITEESEEN JA TIETEESEEN

Suomessa käydään keskustelua yliopistojen yhdistämisestä huippuyliopistoiksi. Kulttuuriviennin tukemiseksi laaditaan suurisuuntaisia suunnitelmia. Samaan aikaan tutkijoita ja taiteilijoita jätetään työvoimaviranomaisten päätöksillä vaille työttömyysturvaa. Vihreiden kansanedustaja Merikukka Forsiuksen mukaan nykyhallituksen ministereiden kannanotoissa ja toimissa näkyykin usein kaksi todellisuutta, jotka eivät kohtaa.

- Tällä viikolla työministeri Tarja Filatov esitti vastauksessaan taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvaa ajavan työryhmän kiertokirjeeseen, ettei ministeriön ohjeistuksella voida muuttaa muutoksenhakuasteiden ratkaisukäytäntöä eikä rajata työvoima-toimikuntien harkintavaltaa. Filatov toisin sanoen pitää oikeana sitä, että riippuen työvoimapiiristä taiteilijalta tai tutkijalta voidaan evätä työttömyysturva katsomalla hänet "omassa työssään työllistyväksi" silloinkin, kun työskentelyn mahdollistavaa työsuhdetta tai apurahaa ei ole, ja henkilö olisi valmis ottamaan vastaan kokopäivätyötä. Mitään epäloogisuutta ei Filatovin mielestä ilmeisesti ole siinä, että toisilla paikkakunnilla täysin vastaavassa tilanteessa oleville oikeus työttömyysturvaan myönnetään, ihmettelee Forsius.

Forsiuksen mielestä tämä on jälleen yksi esimerkki työnsä päättävän hallituksen skitsofreenisesta toiminnasta. Osaamisen, tiedon ja luovuuden merkitystä Suomen hyvinvoinnin perustana korostetaan, mutta samaan aikaan kyykytetään viranomaisten mielivallalla juuri niitä nuoria ja lahjakkaita ihmisiä, joiden pitäisi perusta rakentaa. Vastaavalla tavalla hallitus toimii välillä EU:n ilmastopolitiikassa jarrumiehenä ja välillä taas julistaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen tärkeyttä. Maahanmuuttoasioissa ei tahdota löytää Suomeen kelpaavia kiintiöpakolaisiakaan, vaikka toisaalla julistetaan maahanmuuton tarpeellisuutta väestön ikääntyessä.

Työministeri Filatovin vastaus Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevä työryhmän kiertokirjeeseen: [ks. alla "Työministeri Filatov vastaa".]

Lisätietoja:
Merikukka Forsius 050-511 3143

0 kommenttia: