Toissapäiväisessä Hufvudstadsbladetin (12.3.) pääkirjoituksessa ”Kultur som varumärke och exportvara” (”Kulttuuri tuotemerkkinä ja vientitavarana”) tarkastellaan ansiokkaasti suomalaista kulttuurivienti-intoilua suhteessa suomalaisen apurahajärjestelmän ongelmiin. Suosittelen lukemaan!
Pääkirjoituksessa tartutaan opetusministeriön tuottamaan uuteen esitykseen kulttuurinviennin kehittämisohjelmaksi 2007-2011, joka on nimetty tekopirteästi ”Onko kulttuurilla vientiä? ON!”
Tuva Korsström uumoilee pääkirjoituksessa, että viihteellisemmät kulttuurin alueet, kuten musiikki, elokuva ja peliteollisuus, tulevat korostumaan kulttuurivientisuunnitelmissa muiden kulttuurialojen kustannuksella. Valtionhallinnon into "Suomi-brändäykseen" voi johtaa myös byrokraattisiin päällekkäisyyksiin ja samalla saattaa unohtua tärkein asia: toiminta, jota taiteilijat itse harjoittavat.
Näinhän se tuntuu olevan: kulttuurivientiä halutaan kyllä tukea yhä suuremmilla summilla samalla kun itse taiteen rahoitus on jäämässä (tai on jo jäänyt) hunningolle. Valtionhallinnon nurinkuriset ja lyhytnäköiset strategiat ovat kirvelevän totta monilla muillakin aloilla, korkeakoulupolitiikasta alkaen (siitä joskus myöhemmin lisää).
Hufvudstadsbladetin pääkirjoituksen yhteydessä julkaistu ”Veckans figur” -kirjoitus ”Ett inte alldeles perfekt stipendiesystem” liittyy suoraan TATUSOTU-asiaan.
”Veckans figur” -tilasto kertoo, että eniten taiteilija-apurahoja jaetaan kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin ja teatterin alalla. Juuri näillä aloilla työskentelevät elävät suurimpien ongelmien keskellä yrittäessään pärjätä vähäisillä tuloillaan, etenkin kun vielä joutuvat jatkuvasti taistelemaan sosiaaliturvaviidakossa. Ja kuten kirjoituksessa todetaan, näin on, vaikka taiteellinen työ olisi laadullisesti kuinka korkeatasoista.
Myös tutkijat mainitaan kirjoituksessa sotu-ongelmien yhteydessä. Sen voisi vielä lisätä, että valitettavasti moni muukin edellä todettu seikka pätee myös suomalaisten tieteentekijöiden maailmassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Lisäisin tähän Martti-Tapion viestiin, että HBL:n verkkolehden voi tällä hetkellä tilata muutamaksi päiväksi ilmaiseksi ja esim. kyseisen artikkelin voi sieltä tallentaa tai tulostaa tekstimuodossa itselleen tai lähettää kaverille; ks. www.hbl.fi.
Lisäsin tänään (15.3.) Tuva Korsströmin luvalla linkin hänen artikkeliinsa (HBL 12.3.07).
Aikaisemmasta postauksestani jäi puuttumaan osuus "Veckans figur: En inte alldeles perfekt stipendiesystem". Pahoittelen tapahtunutta.
Tiettyjen teknisten pulmien takia linkitys Tuva Korsströmin artikkeliin osoittautui hankalaksi ja poistin linkin. Tämän vuoksi tuo artikkeli löytyy (ilman "Veckans figur" -osioon kuuluvaa kaaviota, jonka sisältämän tekstin prosenttilukineen olen kuitenkin kopioinut tähän "köyhän miehen versioon") osoitteesta www.tatusoturit.blogspot.com, kansanedustajien kiertokyselyvastausten ja Ylioppilasteatterin keskustelutilaisuuden raportin jälkeen - eli jos vierität sivulla lähes loppuun asti, löydät artikelin molempien osioiden tekstin...
Lähetä kommentti