Munkkiniemestä Kontulaan - eli kuinka kenestä tahansa voi tulla asunnoton ja köyhä

Julkaisemme kaksi Tatusotu-blogin lukijan anonyymiä tarinaa, joiden teemana on se, miten kenestä tahansa voi tulla asunnoton ja köyhä.

***

"Haluaisin kertoa, kuinka ystävälleni ”Kaukolle" kävi avioeron jälkeen. Kaukon luottotiedot olivat menneet, asunto Munkkiniemessä oli vaimon nimissä, ja kun vaimo erossa muutti pois, oli Kaukonkin muutettava.

Kauko meni sosiaalivirastoon ja kertoi ongelmastaan: hän ei voinut saada vuokra-asuntoa, koska luottotietoja ei ollut. Samalla Kauko tuli maininneeksi, että asuu tauluvarastossaan Hakaniemessä. Tila oli vuokrattu Kaukolle varastotilaksi, joten periaatteessa hän ei olisi saanut siinä asua. Osoitteekseen Kauko ilmoitti "Poste restante Hki 10".

Kauko oli työtön, rahaton ja vailla peseytymismahdollisuuksia. Kellarin ulko-ovi lukittiin illalla kahdeksan jälkeen, koska Kaukon epäiltiin asuvan kellarikomerossa. Ainoa uloskäynti illalla kahdeksan jälkeen oli pieni ikkuna pihan puolella. Siitä Kaukon oli ryömittävä, jos halusi ulos.

Kun Kauko oli asustellut varastossa vuoden päivät, tulivat sosiaalivirkailijat tarkistuskäynnille. He antoivat Kaukolle neuvon mennä töihin ja hankkia itselleen asunnon. Muuta apua heiltä ei tullut.

Tarinalla on silti onnellinen loppu: Kaukon ystävä antoi luottotietonsa menettäneen Kaukon vuokrata nimissään pienen yksiön.

Toinen ystäväni, kuvataitelija, sai potkut mainostoimistosta jouduttuaan viikoksi sairaalaan pahoinpitelyn takia. Hän oli mennyt tappeluun väliin, pelastamaan ystäväänsä pahoinpitelyltä, mutta loukkaantui itse niin pahasti, että joutui sairaalaan. Kun ystäväni kertoi työnantajalle poissaolonsa syyn, työnantaja totesi ykskantaan, että "tuollaisia tappelupukareita ei täällä tarvita".

Kaverini lähti saman tien, järkyttyneenä työnantajansa reaktiosta.

Muutaman kuukauden ajan hän aneli työttömyyskorvauksia - huonolla menestyksellä. Työvoimaviranomainen katsoi, että potkut oli itse aiheutettu, ja ystäväni joutui kuuden viikon karenssille, jolta työttömyysturvaa ei maksettu. Sosiaalitoimistokaan ei myöntänyt toimeentulotukea vaan Kaukoa käskettiin menemään töihin. Töitä vain ei kertakaikkiaan ollut - elettiin lamavuotta 1990.

Kun ystäväni oli aikansa juossut luukulta toiselle, hän pääsi vihdoin nauttimaan työttömyyspäivärahasta ja toimeentulotuesta. Mutta toisin olisi käynyt, jos ystäväni olisi kertonut olevansa kuvataiteilija: hän olisi jäänyt sosiaaliturvan ulkopuolelle, koska viranomaiset olisivat todennäköisesti tulkinneet hänen taiteilijana ”työllistyvän itse omassa työssään”. Hänet olisi jätetty ilman työmarkkinatukea sillä perusteella että työllisti itsensä eikä siksi ollut työmarkkinoiden käytettävissä.

Tahdon vain sanoa, että ihminen voi jäädä ilman asuntoa, työtä ja toimeentuloa monesta eri syystä. Voi monesti olla kiinni sattumasta, miten itse kullekin täällä käy. Siksi ainakin sosiaaliturvan pitäisi olla aukoton, ettei kukaan kohtalon oikutellessa pääse putoamaan turvaverkon läpi."