13. tammikuuta 2011

"Taide sai uuden kehitysohjelman" (Helsingin Sanomat 13.1.2011)

Sivistysvaliokunta julkaisi mietintönsä kulttuuriselonteosta. Esillä on sekä erinomaisia että epäilyttäviä tavoitteita. Ensin mainituista etenkin se, että vihdoin huomioidaan itsensä työllistävien luovien alojen harjoittajat (ks. * viestin lopussa); viimeksi mainituista ennen kaikkea ns. "taiteen edistämiskeskus".

Linkki sivistysvaliokunnan mietintöön 11/2010 vp.

Linkki valtioneuvoston selontekoon kulttuurin tulevaisuudesta.

* * *

Eduskunnan tiedote asiasta 11.1.2011

Sivistysvaliokunta vahvistaisi taiteilijoiden sosiaaliturvaa

Eduskunnan sivistysvaliokunnan mielestä valtioneuvoston kulttuuriselonteko antaa hyvän lähtökohdan taiteen ja kulttuurin merkityksen vahvistamiseen. Valiokunta vahvistaisi kuitenkin muun muassa taiteilijoiden sosiaaliturvaa.

Sivistysvaliokunta hyväksyi selontekoa koskevan mietintönsä 11. tammikuuta (SiVM 11/2010 vp - VNS 4/2010 vp).

Valiokunnan mielestä kulttuuriselonteossa on esitetty paljon hyviä toimenpiteitä ja se antaa hyvät lähtökohdat taiteen ja kulttuurin merkityksen vahvistamiseen tulevaisuudessa. Valiokunta esittää kuitenkin eduskunnan hyväksyttäviksi kahdeksaa kannanottoa, joilla valiokunnan mielestä voidaan valtion toimenpitein tukea ja parantaa taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuutta Suomessa.

Valiokunta ehdottaa, että taiteilijoiden sosiaaliturvaa olisi kehitettävä niin, että nykyistä suurempi osa taiteilijoista saadaan sosiaaliturvan piiriin. Kulttuurialan sosiaali- ja työttömyysturvaan ja eläkekysymyksiin liittyvät erityiskysymykset pitäisi ratkaista niin, että mahdollisimman moni työllistymisen este voidaan poistaa. Lisäksi olisi valmisteltava esitys taiteen keskustoimikunnan muuttamiseksi taiteen edistämiskeskukseksi.

Sivistysvaliokunta ehdottaa lisätoimia ns. nettipiratismin estämiseksi ja digitaalisen aineiston laillisen käytön edistämiseksi. Taiteilijoiden toimeentuloa voitaisiin tukea myös hyvitysmaksujärjestelmää kehittämällä ja uudistamalla. Maksun ulkopuolella ovat tällä hetkellä muun muassa navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.

Valiokunta pitää tärkeänä, että rakennushankkeita toteutettaessa edistetään luovuutta ja visuaalisesti kiinnostavaa ympäristöä toteuttamalla ns. prosenttiperiaatetta eli jyvittämällä tietty osa hankkeen kustannuksista taidehankintoihin. Myös kansallisessa muotoiluohjelmassa olisi otettava huomioon palvelumuotoilu, käyttäjälähtöisyys ja kestävä kehitys.

Sivistysvaliokunta vahvistaisi myös taito- ja taideaineiden asemaa perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa.

* * *

Helsingin Sanomat (13.1.2011) kirjoittaa asiasta tämänpäiväisellä kulttuurisivulla näin:


Taide sai uuden kehitysohjelman
Eduskunnan sivistysvaliokunta listasi taidelait, jotka vaativat uusimista.



Kuten voidaan huomata, jutun on kuvituksena on käytetty Tatusotu-mielenosoitusta neljän vuoden takaa 2.3.2007. (Videoita mielenosoituksesta sivupaneelissa!)

Vastaava HS:n nettiuutinen eiliseltä (12.1.2011):
Sivistysvaliokunta: Taiteilijoille sosiaaliturva ja nettipiratismi kuriin

* * *

* Ote sivistysvaliokunnan mietinnöstä:

Itsensä työllistävät luovien alojen harjoittajat. Itsensä työllistävät luovien alojen harjoittajat toimivat tyypillisesti palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa tai näitä yhdistellen. He eivät ole perinteisessä yhden työnantajan työsuhteessa.

Nykyisin itsensä työllistävä luovan työn tekijä voi olla eri viranomaisten näkökulmasta riippuen palkansaajan asemassa, yksinyrittäjä, opiskelija, apurahan saaja tai työtön. Pahimmillaan sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmä voi jopa estää itsensä työllistämistä työttömyysturvan heikkenemisen uhatessa.

Tästä itsensä työllistämisestä palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa on muodostunut ns. kolmas tie, joka on monille toimijoille riittävä ja mielekäs tavoite. Kaikesta luovasta taloudesta ja ammatin harjoittamisesta ei tarvitse syntyä kasvuyrittäjyyttä, eikä aina ole mahdollista syntyä työsuhdetta. Toisaalta kolmannen tien kulkijoita tarvitaan, jotta luodaan pohjaa kasvuyrityksille. Monipuoliset luovien alojen toimijoiden verkostot ovat kasvualustoja uusille innovaatioille ja siten myös uusille kasvuyrityksille.

Valiokunta korostaa selonteon toimenpide-ehdotusta siitä, että tunnistetaan luovan työn erityisluonne (työsuhde -ammatinharjoittajuus -yrittäjyys) ja kehitetään sen edellytyksiä, kuten koulutusta, työtiloja sekä viranomaiskohtelua, toimeentuloa ja työllistymistä. Samoin valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että tehdään kattava selvitys kulttuuritoimialan verotuspolitiikan kokonaisuuden kehittämisestä (verotuksen jaksotus, arvonlisäverokohtelu, taidehankintojen verohuojennukset, verotuskohtelun alueellinen yhdenmukaisuus).

0 kommenttia: